Tunnistatko työelämästä seuraavan lauseen: “meinasin kysyä, mutta en sitten kehdannut”?
Olen välillä jäänyt pohtimaan, mitä kaikkia kysymyksiä meiltä jää kysymättä. Ja milloin yksilö tekee päätöksen olla kysymättä jotain asiaa? Osa näistä kysymyksistä toki kysytään siten kahden kesken suljettujen ovien takana. Mutta osa jää kysymättä kokonaan.
Miten paljon oivalluksia jääkään saamatta kun kysymykset jäävät kysymättä?
Uskon, että moni työelämässä hyötyisi näistä poistetuista lauseista ja kysymättömistä kysymyksistä sisäisissä viestikanavissa. Kun näkee työkaverin kysyvän samaa asiaa, joka on vaivannut itseäkin, tulee tunne siitä ettei ole yksin kysymyksensä kanssa tai epävarma ymmärryksestään. Asiat saattaisivat soljua jouheammin eteenpäin kun kysymykset esitettäisiin oikeissa hetkissä niiden kohdalle tullessa.
Työyhteisöviestinnän ja henkilöstöhallinnon tekijöille jokainen työyhteisöstä kummunnut kysymys on tärkeä reittiopaste, joka ohjaa eteenpäin erilaisten polkujen eli ratkaisujen verkostossa.
Ilman opasteita hapuilemme reittivalinnoissa tai pysähdymme liian aikaisin, vaikka matkaa olisi vielä taitettavana. Moni muutos etenisi kivuttovammin, mikäli pinnan alla muhiva epäselvyys tulisi ilmi ajoissa. Ehkä harvempi ihminen uupuisi työtaakkansa alla, jos ilmassa olisi enemmän kysymyksiä hiljaisuuden sijaan?
Avoin viestintäkulttuuri mahdollistaa ääneen kysymisen
Avoimen viestintäkulttuurin työyhteisössä tuota alussa mainittua lausetta harvemmin kuulee. Ohje siitä, ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan, on monessa työyhteisössä täyttä totta. Kun lähtökohtana organisaatiokulttuurissa on luottamus ja usko ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen, muotoutuvat arjen tuoksinnassa sinkoilevat kysymykset ja vastaukset kollegaa arvostavaksi ja yhteistä ymmärrystä rakentaviksi aivan itsestään. Tällaisessä organisaatiossa niitä ei myöskään ole tarvetta tulkita minkäänlainen ketunhäntä kainalossa.
Miten avoin viestintäkulttuuri liittyy organisaatioiden vastuullisuustyöhön?
Avoin, yhdenvertainen ja luottamukseen perustuva viestintäkulttuuri mahdollistaa myös vastuullisuuden kehittymisen ja oman henkilöstön sitoutumisen siihen. Me ihmiset kun sitoudumme vain sellaiseen, minkä ymmärrämme, koemme omaksemme ja mitä olemme olleet yhdessä kollegojen kanssa luomassa.
Tulevaisuudessa vastuullisuuden kysymykset kiinnittyvät yhä kiinteämmäksi osaksi organisaatioiden arkea. Tämä asettaa uudenlaisia tarpeita myös organisaatioiden viestintäkulttuurille.
Vastuullisuus tarvitsee toteutuakseen ja kehittyäkseen meitä kaikkia. Jokaisen organisaation vastuullisuus on vain niin suurta tai vaikuttavaa kuin on siinä toimivien yksilöiden tekeminen yhteensä. Organisaatio ei toimi vastuullisesti vaan siellä toimivat yksilöt toimivat vastuullisesti.
Kun vastuullisuuteen liittyvien kysymysten esittämiselle on kaikille sopivia kanavia ja niissä kysymysten esittäminen ja yhteisen ymmärryksen rakentaminen on luontevaa ja yhteistä ymmärrystä kysymys kysymykseltä rakentavaa, mahdollistetaan myös vastuullisuuden sudenkuoppien havaitseminen ajoissa.
Mutta se onkin jo toisen kirjoituksen aihe!
Tästäkin olisi mukavaa jutella lisää. Laita viestiä vaikka Linkkarissa!
