Vastuullisuuden olennaisuusanalyysi – aloitetaan siitä!


Kirjoitin tammikuussa 2020 erään blogijutun vastuullisuudesta. Silloin tuntui, että höpöttelen vähän omiani markkinointitoimiston avokonttorissa. Antoivat kuitenkin höpötellä. Niitä hengenheimolaisiakin alkoi sitten löytyä – sekä omasta työyhteisöstä, että asiakkaiden puolelta. Maailma on muuttunut niiltäkin osin valtavasti vuodessa. Nyt asiakkaissa on jo vähän luontevampaa puhua vastuullisuudesta. Erityisen moni haluaa siitä palavasti jotain viestiä. Silloin minä alan kysellä.

Ensimmäiseksi aina kiinnostaa, että onhan teillä tehty OLENNAISUUSANALYYSI eli tutkittu ja sen jälkeen laitettu tärkeysjärjestykseen:

  • Millaisia vaikutuksia teidän toiminnalla on (ympäristöön, yhteisöön, talouteen eli kestävän kehityksen kolmeen eri osa-alueeseen)
  • Millaisia odotuksia teidän sidosryhmillä on teitä kohtaan?
  • Miten tärkeitä nämä edellä löydetyt asiat on yrityksen liiketoiminnan ja tavoitteiden kannalta sekä riskienhallinnan vinkkelistä?

Tämä on siis se pohjatyö, jota ilman on mielestäni turha lähteä huutelemaan vastuullisuudesta. Tätä mieltä on myös yksi vastuullisuusraportoinnin ja -viestinnän edelläkävijä, Kaisa Kurittu. Hänen kirjansa Yritysvastuuraportointi – kiinnostava viestinnän käsikirja, tässä omallakin työpöydällä tönöttää vuodesta toiseen.

Miten teillä menee olennaisuuden vinkkelistä?





Marja Kurkela
31.5.2021